Toissapäivänä istuimme puolisoni kanssa klinikan odotusaulassa ja koitimme taas aloitella jotain normaalia keskustelua toistemme kanssa, sillä olimme juuri riidelleet ennen klinikalle lähtöä. Aihetta en edes muista kunnolla.. Onneksi Reeta on parempi sovittelemaan kuin minä, unohdin jo nopeasti, että koko riitaa oli ollutkaan. Jännitimme, millä tuulella lääkäri olisi, kun hän viime kerralla oli vähän kökkö. Ja jännitimme, mitä tuleman pitäisi. Follikkeli-UÄ:ssä lääkäri totesi, että oikealla puolella ovariossa on kaksi, hyväkokoista (19-20mm) munarakkulaa ja yksi selvästi pienempi (11mm), sekä vasemmalla yksi n. 9mm:n munarakkula. Kaikki näytti siis lupaavalta! Istuimme takaisin tuoliin ja lääkäri näpytteli tietokonettaan ja piti miettimistaukoa. Sitten hän totesi, että teemme niin, että irrotamme munasolut Pregnyl-pistoksella ja teemme ”duunin”, kuten hän kuvasi. Pistos illalla ja toimenpide huomenna! Huh, taidettiin molemmat Reetan kanssa vetää henkeä pari kertaa ennen kuin nyökyttelimme, että näin sitten teemme. Kaikki meni niinkuin toivoimmekin, mutta silti inseminaatio oli yhtäkkiä todella lähellä, kun oli jotenkin varautunut ehkä huonoihinkin uutisiin.
Sekä minulla että puolisollani oli kaksi yövuoroa edessä ja sovimme, että tulisimme seuraavana päivänä klo 13.15 hedelmöitykseen. Sitten apteekkiin, tällä kertaa puolisoni oli saanut kouraan reseptit Pregnyliä (gonadotropiini, aiheuttaa ovulaation) ja Lugesteronia (emätinpuikot, auttaa kohdun limakalvoa muodostumaan sikiölle suotuisaksi) varten. Kotona sitten ihmeteltiin, että mitä nämä lääkkeet ovat ja mitä sivuvaikutuksia niistä tulee, jne… Reippaasti sitten pistos Reetan vatsanahkaan ja muutaman tunnin jälkeen lähdettiin töihin. Eilen aamulla ehdimme nukkua muutaman tunnin, kävimme klinikalla inseminaatiossa (aika nopea juttu), nukuimme taas muutaman tunnin ja uudelleen töihin. Koko inseminaatiosta jäi jotenkin niin hämärä muistikuva, kun se oli nopeasti siinä unien välissä, että miltei tuntuu, kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Jatko-ohjeistuksena oli, että puolisoni aloittaa emätinpuikkojen käyttämisen kaksi päivää inseminaation jälkeen ja jatkaa niiden käyttämistä kuukautisten alkamiseen/raskaustestin tekemiseen saakka. Raskaustestin voi tehdä reilun parin viikon päästä. Nyt sitten koitetaan ihan viilipyttynä odotella! Samaan aikaan on lievä ”paniikki” siitä, että tästä touhusta saattaa kuin saattaakin seurata raskaus ja lapsi, huisia…!
Eilen googlailin sitten tietoa itse hedelmöittymisestä, alkion muodostuksesta ja siitä, milloin alkio liittyy äidin verenkiertoon. Löysin aika hyvän nettisivun aiheesta: http://www.solunetti.fi/fi/kehitysbiologia/ihmisen_kehitysbiologia/, vaikka tuossa aika lääketieteellisen yksityiskohtaisesti asiat onkin selvitetty. Aloimme jo miettimään, että mitä sitä sitten voi tehdä, täytyykö puolisoni jo nyt elellä kuin hän olisi raskaana ja välttää tiettyjä ruoka-aineita, lääkkeitä, alkoholia yms, vai odottelemmeko positiiviseen raskaustestiin saakka, ennen kuin elämäntapamuutokset aloitetaan. Päätimme soveltaa, yksi olut tai lasi viiniä on fine, Buranaa vältetään, kaikkia ruokia saa vielä syödä… Naureskelimme raskauden ensioireita: metallinmakua suussa, rintojen pingotus, pahoinvointi, mielialamuutokset ja muut. Heh, mitä ihanaa tuosta raskaudesta sitten seuraa, mikä se on kun tekee olon niin hehkeäksi??? Ehkä sitten se lapsi… =)
Koitamme pitää pään kylmänä ja ollaan varauduttu siihen, että ne menkat alkaa sit parin viikon sisällä.. Sitten varmaan mennään pankkitätin puheille ja haetaan vähän lisärahoitusta touhuun… Meillä on piakkoin tulossa eräs ulkomaanreissukin, mikä nielee rahaa, ja jollei nyt niin hyvin käy, että jo ensimmäisellä yrityksellä tärppäisi, niin ensi kuussa tarvitsee ostaa uusi sperma ja varailla taas uusi follikkeli-ultra. Tsi-tsing, siihen iloon pamahtaakin jo tonni…! Ainakin tiedämme nyt, mitä tuleman pitää, jos hoidot jatkuvat ja että joka kierrolla voi yrittää, eikä tarvitse pitää mitään taukoja, jos hedelmöitys ei olekaan onnistunut.
Tulikin mieleeni, että katsoin Yle ykköseltä dokumentin lapsettomuushoidoista, sen nimi oli Hiljaa toivotut. Sitä katsoessa sitä kyllä ymmärsi sen ahdingon ja epätoivon tunteet, mitä lapsettomuus ja toistuvat pettymykset voivat aiheuttaa, mutta samaan aikaan en voinut olla ärsyyntymättä toisen pariskunnan loputtomasta sahaamisesta yltiöpäisen toivomisen, onnistumiseen uskomisen ja pettymyksien välillä. Miksi ajaa itsensä sellaiseen tilaan, että hoitojen jälkeen viikkailee ostamiaan vauvanvaatteita kaappiin ja etsii sopivia lastenvaunuja ja joutuukin sitten putoamaan todella korkealta, jos raskaus ei olekaan onnistunut. Toivon todella, että me osaamme välttää tuollaisen epärealismin ja osaamme arvostaa ja rakastaa sitä elämää, mikä meillä jo on, emmekä huku lapsettomuuteen, vaikka hoidot pitkittyisivätkin. Toisen pariskunnan matkaa oli mielestäni mielenkiintoinen seurata, ja olin lopussa todella iloinen siitä, että he loppujen lopuksi saivat lapsen, vaikka hoitoyrityksetkin olivat jo tulleet miltei tiensä päähän.
Hm, täytyisi ehkä koittaa kirjoittaa ajatuksiani useammin, ettei kerrallaan tulisi niin paljon tekstiä…
follikkeli-UÄ, hedelmöityshoidot, inseminaatio, klinikkakäynti, Lugesteron, Pregnyl, raskaus, sperma