Kävimme hedelmöitysklinikalla viime viikolla ja nyt olemme sitten virallisesti päättäneet, että emme jatka hoitoja Reetan kanssa. Häneltä otettiin jälleen pari verinäytettä ja tulossa on vielä yksi ultraääni vasemman munasarjan muutoksen suhteen ja jatkot tulee olemaan sitten gynekologian puolella, munasarjat täytyy todennäköisesti katsoa tähystysleikkauksella kumminkin ja selvittää mistä on kyse. Sen johdosta pidämme taas hoidoista kokonaan taukoa, kunnes nuo asiat ovat selvinneet.
Nyt haluan purkaa sydäntäni (ja kiukkuani) siitä, kuinka meidänlaista parisuhdetta vaan pidetään outona ja poikkeavana. Ärsyttävää! Voin elää sen kanssa, että kaikki ihmiset eivät hyväksy suhdettamme ja perhemuotoamme, enkä sen puolesta kyllä kaikkien hyväksyntää kaipaakaan. On monia muitakin parisuhdemuotoja, joita kaikki eivät sulata. Eniten minua ärsyttävät ne tyypit, jotka mukamas hyväksyvät meidät ja käyttäytyvät kuin suhteemme olisi heille maailman normaalein asia, mutta vetävät sitten maton alta. Kaikki kumpuaa siitä, kun yksi työkaverini kertoi työporukalle jostain kollegastamme tähän tyyliin: ”No se lepakko. Se joka työskentelee siellä ja siellä ja sillä on lapsiakin ainakin kaksi. No, tiedätkös sinä hänet? (kysyen minulta)” Vastasin, etten tiedä enkä tunne. No, työkaverini jatkoi inttämistään, kuvaili kyseistä henkilöä ja kyseli uudestaan, tunnenko hänet. ”En tunne”, vastasin jo vähän tiukempaan sävyyn. Myöhemmin työkaverini tuli sitten kauheasti pahoittelemaan sanomisiaan ja sitä, että käytti lepakko-sanaa minun aikanani ja jaadi-jaadi-jaa. Minun aikanani, just. Mikä helvetti siinä on, että jos olen sattunut rakastumaan naiseen, niin minun tulisi tuntea joka ikinen ihminen, joka on samantyyppisessä parisuhteessa??! Työkaverini perusteli asiaa niin, että yleensä piirit ovat niin pienet, että ihmiset tuntevat toisensa. Minä missään piireissä edes ole. Eivät kaikki heterotkaan toisiaan tunne. Eikä biseksuaalisuus ole mikään salaseura. Ja mikä oikeus ihmisillä on kutsua meitä lepakoiksi? Tuokaan asia ei olisi työkaverini päätä vaivannut pätkän vertaa, mutta hän nolostui siitä, kun tajusi liian myöhään minun olevan paikalla. Sitten tämä samainen työkaverini alkoi kertoa sitä, kuinka hän on tulevana viikonloppuna viettämässä aikaa tutun homopariskunnan kanssa, ja ”kyllä he ovat sitten niin hauskoja tyyppejä, mutta niiiiiin naismaisia, että…!” Joo. Mahtavaa. En mä tunne heitäkään. Ei kiinnosta. Koko juttu tuli niin puun takaa, että hämäännyin koko tilanteesta, eikä minulla ollut mitään valmista vastausta, kun hän tuli pyytelemään rumia sanojaan anteeksi. Ärsyttää sanoa, että ”ei se mitään, en minä millään pahalla ottanut”, vaikka oikeasti vituttaa. Juu sanoja ne vain on, enkä pidä itseäni herkkänahkaisena, saatan itsekin joskus vitsailla jotain tuohon tyyliin, mutta se miten työkaverini sylkäisi sen lepakko-sanan ulos, pisti korvaan. Kyllästyttää olla aina se outo.
bi-seksuaalisuus, hoidoista luopuminen, homofobia, homoseksuaalisuus, naispari