Pää on saanut olla hedelmöityshoitotauolla nyt pari kuukautta, mikä on tehnyt hyvää. Pääsin kohdun tähystykseen tammikuun lopussa, joskaan tähystyksessä ei löytynyt sitä polyyppia kuitenkaan. Eli turha reissu, mutta tulipa tehtyä. Ainakin tutkimuksessa nähtiin munatorvien suuaukot, joissa ei näkynyt mitään ylimääräistä (joka olisi voinut kohdunulkoisen raskauden aiheuttaa) ja muutenkin näkymä oli normaali, joten sinänsä hyvä. Työnantajani sai sitten samaan syssyyn tietää näistä hoidoistamme, kun sairauslomatodistuksessa luki ”naisen hedelmättömyys”. Enpä olisi tuota halunnut paljastaa. Mutta toisaalta se, että pomoni tietää hoidoista helpottaa työvuorojen/poissaolojen/töistä myöhästymisien kanssa jatkossa, jos niitä tulee esim. ivf:n vuoksi.
Jatkosta sen verran, että siirrymme nyt koeputkihedelmöitykseen ja unohdamme inseminaatiot epäonnistumisien ja myös kustannuksien vuoksi. Ivf tulee nyt taloudellisemmaksi, jos saamme kerättyä monta alkiota pakkaseen ja jatkamaan hoitoja niillä. Täytynee kerätä myös kaikki kuitit lääkkeistä talteen, jos saisimme sitten Kelaltakin jotain hyvitystä jatkossa (lääkärimme mukaan Kela vaatii 12 yritystä ennen kuin alkaa korvaamaan hoitoja meille, mutta kuten tällä blogillakin on todettu, saattaa korvauksia saada jo aiemminkin). Koko vuosi edessä ja Kelan lääkekatto täyttyy nopeasti mikäli näitä ivf-hoitoja jatkettaisiin koko vuosi! Hieman pelottaa, että mitä sivuvaikutuksia ivf:ssä käytettävät lääkkeet tekee, kun olen aika hormonihirmu ennen kuukautisiakin ja viime aikoina mieli on ollut muutenkin jotenkin alamaissa. Ainakin onnistumisprosentti on hippasen parempi. Luotetaan siihen hippaseen.
Olen seuraillut vauvaa odottavien sateenkaariperheellisten blogeja mielenkiinnolla. On ollut kiva lukea ensimmäisistä neuvolakäynneistä, ensimmäisistä vauvan potkuista ja vauvahankinnoista sekä siitä, miten perheelle/sukulaisille/työkavereille on kerrottu uutisesta ja mitä ajatuksia se on herättänyt puolin ja toisin. Itse jännitän koko hommassa eniten juuri sitä ympäristöä ja heidän suhtautumistaan. Lähipiirissä melkein kaikki ystävät kyllä tietävät projektistamme ja molempien perheet odottavat ja toivovat kovasti uutta tulokasta, mutta sitten ne muut. Työkaverit, puolitutut, satunnaiset tyypit. He, jotka tulevat silittelemään vatsaa (hope not!) ja onnittelemaan ja kyselemään. Eikä se lopu siihen, vaan sitten on ne neuvolat ja hiekkalaatikot ja muumimaailmat ja uimarannat ja päiväkodit ja vanhempainillat kouluissa jne, jne. Elämä on nytkin jatkuvaa kaapista tulemista aina uusien ihmisten kanssa, tietyllä tavalla se on sitä jatkossakin. Itse olen ollut viime aikoina vielä jotenkin niin antisosiaalisella tuulella, että en jaksa ajatellakaan tulevia keskusteluja meidän perheen erilaisuudesta. Varmaan siihenkin tottuu. Pitäisi vain tottua ohittamaan tämä meidän suhteestakin kertominen olkaa kohauttaen, mutta kyllä se aina sykettä nostaa kun uusille ihmisille kertoo. Vaikka riippuu sekin tietty ihmisestä ja tilanteesta.
Minulle on kehkeytynyt tässä ihan viime kuukausina myös alati paheneva koirakuume! Liekö sitten tarvetta purkaa tätä hoivaviettiä johonkin ja kun ei lasta kuulu, niin sitten koira! Ainakin koiran saamisen voi itse päättää: jos sen haluaa, se myös tulee! 🙂
hedelmöityshoidot, IVF-hoito, Kela, polyyppi, sateenkaariperheet
Ja isokissalle: Hyvä kysymys. On vaikea sanoa ainoastaan yksi argumentti tai selittää lyhyesti, mistä toive saada lapsi on virinnyt. Varsinkin, kun en ole koskaan ollut erityisen lapsirakas enkä mikään vauvojen ihastelija toisin jotkut ihmiset ovat. En ole myöskään pitänyt mitenkään itsestäänselvänä asiana hankkia lapsia, vaikka olisin päätynyt heterosuhteeseenkin. Luulen, että minulla lapsitoiveet ovat heränneet siskontyttöni myötä. Siskoni sai lapsen muutama vuosi sitten, ja yhteinen aika tämän kanssa ja lapsen kasvun seuraaminen on vaikuttanut minuunkin. Taustalla painaa myös se, että naisella on rajoitettu aika jolloin tulla raskaaksi ja minulla se aika on jo yli puolenvälin.
Kiitos Selmis kommentistasi!
Enpä osaa kyllä sanoa, miksi sitä ympäristön suhtautumista niin paljon jännittääkin, kun kuitenkin kaikki on suhtautuneet positiivisesti jo nyt meidän suhteeseemmekin ja työpaikallakin uudet työkaverit ovat jopa oma-alotteisesti kyselleet, että olemmeko harkinneet perheenlisäystä. Kiva kuulla, että ihmiset suhtautuvat perheeseenne myönteisesti, ja eiköhän se tätä päivää jo olekin, että on paljon erilaisia perheitä. Tietenkin voi olla sitten joku perähikiän täti, jolle ei olisi kuuna päivänä tullut mieleenkään, että kaksi naista voisi yhdessä hankkia lapsen. 🙂 Hyvää jatkoa teille odotukseen! 🙂
Muakin jännitti etukäteen juuri tuo ympäristön suhtautuminen meidän tulevaan perheeseen ja sitä kautta myös meihin. Vaikka niitä nihkeilijoitä löytyy aina, on ollut hienoa ja helpottavaakin todeta, että suurin osa ihmisistä suhtautuu meidän tulevaan perheeseen myönteisesti.
Samaten olen huomannut, että vaikka vauvamasun kanssa elämä onkin jatkuvaa kaapista ulos tulemista, vie se masu itse asiassa selvästi huomion pois siitä meidän parisuhteesta. Vauvamasu kuitenkin yleensä koetaan myönteiseksi asiaksi ja se kiinnostaa kaikkia. Siinä voi sitten enää sivulauseessa heittää, että mulla on muuten miehen sijasta vaimo.
Paljon tsemppiä teille ivf:aan!! Siinä onneksi tuo onnistumisprosentti on selvästi inseminaatiota korkeampi, eli peukut on pysytyssä josko teilläkin sitten seuraavasta tärppäisi!
Onko jokin yksi argumentti, miksi lapsen haluaminen?
En ole lapsia vastaan, mutta lähinnä oma ”haluttomuuteni”
ihmetyttää minua näinä nykypäivinä.