Olemme kallistumassa sille kannalle, että lopetamme hoidot Reetan suhteen, pidämme pienen hengähdystauon ja siirrymme sitten minuun. Päädyimme tähän siksi, että hoidot saattaisivat olla riskaabeleja Reetalle, eikä onnistumisesta ole minkäänlaista takuuta. Lisäksi täytyisi nyt tutkia, mikä on se muutos, jonka yksityinen gynekologi löysi vasemmasta munasarjasta, ja täytyykö sille tehdä jotain. Peruutimme viime käyntimme lapsettomuusklinikalla, joten sellainen on tällä viikolla vielä edessä. Jos mitään maatamullistavaa ei nouse esiin, jatko on meille selvä. Aikataulu on vielä toistaiseksi epäselvä, mutta suurella todennäköisyydellä aloittaisimme hoidot minulle vielä tämän vuoden puolella. Hengähdystauko tekee hyvää sekä Reetalle että minulle.
Olen pyöritellyt näitä asioita paljon päässäni viime aikoina ja jälleen kerran pohtinut sitäkin, että onko meillä ”oikeus” hankkia lapsia yhdessä ja miten kasvattaa sitten lasta tässä yhteiskunnassa, jossa on ennakkoluuloja ja kielteisiä käsityksiä meidänlaista perhettä kohtaan. Olo on tietyllä tavalla epävarma. Lisäksi mietin nyt enenevässä määrin sitä, miten työpaikallani suhtaudutaan mahdolliseen raskauteeni ja miten minä kerron siellä asiasta. Jatkossahan nämä asiat koskettaisivat enemmän minua, sillä raskaus näkyy. Toisaalta minun on PAKKO keksiä tavat, joilla kertoa ja miten kertoa ja puhua, sillä kun lapsi on maailmassa, me emme voi piilotella. Enkä missään nimessä halua opettaa lapselle käsitystä, että meidän pitäisikään. Tämänhetkinen tilanne on ollut siinä mielessä armollinen, että meidän ei ole joka tilaisuudessa tarvinnut toitottaa suhteestamme, vaan olemme voineet tuoda sen esiin mikäli meistä itsestä on siltä tuntunut. Itseäni ei sinällään haittaa suhteestamme puhuminen, vaan enemmänkin kuulijoiden reaktiot, ihmettelyt ja kysymykset, jotka saattavat olla hämmentäviä. En muutoinkaan pidä huomion keskipisteenä olemisesta, eikä aina huvita kuunnella niitä samoja juttuja, joita yleensä saa ”paljastuksen” jälkeen kuulla. Meiltä on jopa kysytty sitä (tosin ei julkisesti!), miten harrastamme seksiä, ja yleisiä kysymyksiä ovat myös mitä rekisteröity suhde tarkoittaa ja olemmeko aina tienneet olevamme näin suuntautuneita. Ja hyvin usein aletaan tilittää ei-heteroiden sukulaisten/tuttujen suhteita tai omia ei-heteroseksuaalisia kokemuksia. Se ei kiinnosta! Ja jos olemmekin suhteestamme avoimia, ei se tarkoita, että kerromme myös sen mitä makuuhuoneessamme tapahtuu. En myöskään halua kuulla sitä muilta! Noh joo, ajatukset lähti vähän raiteilta. Pointti on kuitenkin se, että tulemme yhä enemmän esille parina ja perheenä sitten jos ja kun meillä on lapsi. Tunnen tarvitsevani sitä jonkinlaista vertaistukea näissä asioissa ja lisää itseluottamusta. Huomaan kaipaavani esim. kirjoja, jotka kertoisivat sateenkaariperheen lapsena elämisestä tai perheen vanhemmista. Tietoa on kovin vähän tai sitten olen huono etsimään…
Olin tänään shoppailemassa ja huomasin kyllä katselevani pienenpieniä tyttöjen vaatteita erityisellä hellyydellä, ajatuksissa sanat ”sitten kun…”.
hoidoista luopuminen, homofobia, naispari, perhe, sateenkaariperheet, vauvakuume
Vauvaton: Tuo oli kiinnostava pointti, että sinulle on voitu tehdä ivf luovutetuilla munasoluilla ja siittiöillä. Itselläni ei ole edes tullut mieleen, että luovutettuja munasolujakin voisi käyttää, vaikka nythän sitä sitten hoksaa, että miksikäs ei?! Hetken jo puntaroimme tuota mahdollisuutta itsekin, mutta luovuimme siitä kuitenkin.
Tuo kaapista ulos tuleminen on kyllä hankala projekti. Ja kun se elämä on vähän aina sellaista kaapista tulemista eri tilanteissa, uusia ihmisiä kohdatessa. Paras olisi varmaan olla ajattelematta koko asiaa ja puhua puolisosta/perheestä suoraan ja rehellisesti ja tekemättä siitä sen kummempaa numeroa. Että jos työkaverilla on kotona Reima niin minulla on Reeta. Että ei se oo sen isompi juttu. Mutta hankalaahan se jotenkin on, ja varsinkin työpaikalla. Kun aloitin suhteeni Reetaan, tulin kaapista kaikille ystävilleni, perheelleni ja sukulaiset tuli siinä sitten heti perään. Työkavereille olen sitten kertonut vähitellen ja odottanut, että juoruilu hoitaisi loput. Ja nyt varmaan suurin osa tietää, mutta suhteeni on eräänlainen tabu. Tiettyjen ihmisten kanssa en siitä puhu, eivätkä he mitään kysy, vaikka uskon, että he tietävät meistä. Työpaikka on kaikkein haasteellisin ympäristö kaapista tulemiselle, mutta olo kyllä helpottuu huomattavasti kun ei tarvitse kierrellä/salailla. Ja olen samoilla linjoilla kanssasi siitä, että haluan näyttää lapsellemme, että meidän perheemme on ihana, eikä minun ja puolisoni suhteessa ole mitään häpeiltävää eikä salailtavaa.
Mulle on itse asiassa tehty jo IVF, luovutetuilla munasoluilla ja siittiöillä, mut koska näyttää siltä, että niitä muniksia muodostuu sittenkin sopivalla lääkityksellä, ollaan nyt tehty sen jälkeen 5 inseminaatiota. Se IVF on niin kallis ja rahat pitää olla kuitenki kerralla kasassa, niin ollaan ämpyröity siihen ryhtymistä. Toistaiseksi ei tietoa, miksi ei ole tärpännyt. Me tehdaan varmaan vielä 1-2 inseminaatiota, kun niitä munasoluja kuitenkin kasvaa aina hyvin, ja sit siirrytään tekemään hoitoja toiselle. Meillä on onneksi se, että ollaan alle 30 vuotiaita, joten aikaa on, jos vaan pää kestää ja rahat riittää. Meki ollaan muuten aloitettu operaatio ”kaapista ulos” – vaihtelevalla menestyksellä. Tarkoitus olis, että kun lapsi tulee (jos tulee), oltais vähän niinku ylpeesti omia ittiämme työpaikoilla jne… Koska se lapsihan aistii nopeasti, jos me häpeillään tai peitellään meidän perheen koostumusta jotenki. Et sen lapsen tähden oltas ylpeitä siitä mitä ollaan, koska sillehän meidän perhe on normaali. Noh, meidän työpaikalta löytyy kans noita homoille naureskelijoita. Toistaiseksi kynnys on ollut aika iso ryhtyä avoimesti vastarintaan. Osa työkavereista tietää, mut ongelma on se, että työpaikalla esim. kahvihuoneessa on aina eritaustaisia henkilöitä ja pakko on kokemuksesta sanoa, että mitä heikompi koulutustausta, valitettavasti sen mukaiset jututkin sitten. Mutta onneksi on niitä fiksujakin. Aateltiin kyllä sitten kun/jos lapsia tulee, niin mennä vertaisryhmiin esim. Sateenkaariperheen tapahtumiin. Olis kiva saada samanlaisia perheitä ”perhetutuiksi” vaikka meillä onkin paljon heteropareja kavereina, joilla on pieniä lapsia.
Hei, ja kiitokset kommenteista!
Setan keskustelupalsta oli kyllä hyvä, mutta ilmeisesti sitä ei ole vielä saatu toimintaan hakkeroinnin jälkeen. Harmi sinänsä, sillä sieltä sitä ”vertaistukea” on löytynyt. Muuten en myöskään koe sateenkaariperheiden tapaamisiin osallistumista mielekkäänä, kun itsellä on mielikuva, että nuo tapaamiset on lähinnä jo lapsia omaaville.
Vauvattomalle: Ymmärrän kyllä hyvin nuo tunteet ja epätoivonkin, mikä välillä iskee hoitojen kanssa. Suuria päätöksiä täytyy tehdä ja joskus tuntuu siltä, että hyvinkin tiiviillä aikataululla. Ja vaakakupissa painaa jonkun verran myös se raha, vaikka itse olen koittanut ajatella niin, ettei sillä näissä asioissa ole mitään merkitystä. 15000 euroa on kuitenkin järjetön summa rahaa! Montako inseminaatiota sinulle on tehty? Jotenkin näin ulkopuolisen korvin kuulostaa siltä, että ehkä IVF-hoitoon siirtyminen kannattaisi, jos onnistuminenkin olisi siten varmempaa. Tsemppiä myös teille, toivottavasti odotus ja yritykset palkitaan!
Hei! Minulle on myös tehty inseminaatioita ja ne eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Olemme kans pähkäilleet jo tuon ”lapsettomuus” asian kanssa, kun tiedetään että puolisolla on PCOS ja hän ei ehkä raskaudu kovin helposti. Mulla on vaan yksi munasarja ja sekin ”piiputtaa”. Ollaan kanssa pohdittu vaihtoa, että kokeiltas kuitenki puolisolle noita hoitoja. Tuntuu epäreilulta sekin, että meillä on mennyt nyt 15000 euroa hoitoihin ja se on vasta alkua jos lähtään IVF hoitoihin… Toistaiseksi rahat on riittäneet, vaikka tiukille on vetänyt. Ja mitä tulee tohon Nooran kommentiin, niin mä en ainakaan pysty osallistumaan Sateenkaariperheiden toimintaan, koska en kestä nyt naispareja, joilla on pieniä lapsia, alkaa heti ahdistaa. Olen aika paljon vältellyt kavereitakin, joilla on vauvoja, kun meille ei näytä tulevan. On kyllä rankkaa aikaa! Tsemppiä teille, älkää menettäkö toivoa, mielellä on voimaa!
Moi! Kannattaa surffata Setan nettisivuilla ja ottaa osaa Sateenkaariperheiden toimintaan. Jos ei muuten niin heidän foorumillaan, joka saattaa kyllä olla vielä vähän aika poissa toiminnasta (epäiltiin hakkerointia), mutta siellä on tosi hyvää keskustelua, joka on ainakin allekirjoittanutta auttanut monessa pulmatilanteessa tai muuten vaan masennuksen vallassa. Sieltä löydät myös kirjaehdotuksia, englanniksihan niitä on paljon jos kielitaito riittää. 🙂