Sain tänään uutisia äidiltäni. Äitini miehen tytär (siis siskopuoleni) ja hänen miehensä ovat saamassa joulukuussa perheenlisäystä. Äitini kertoi, kuinka isäpuoleni oli ollut onnellinen ja kuinka kaikki muutkin läheiset ihmiset olivat hihkuneet onnea uutisesta. Tottakai minäkin olen iloinen heidän puolestaan, heilläkin oli ilmeisesti ollut alkuvaikeuksia raskaaksi tulemisessa ja hedelmöityshoidot olisivat olleet seuraava askel. JA: huomaan olevani myös kateellinen. En ehkä niinkään sille, että he saavat lapsen, eihän se ole minulta mitenkään pois ja ihania lapsia mahtuu aina maailmaan, he ovat onnensa ansainneet! Vaan siksi, että heille on niin helppoa ilmoittaa tuollainen uutinen, koska kaikki reagoivat siihen ilosta hihkuen ja toivottelevat vuoron perään onnea täysin vilpittömästi. Itselläni on sellainen ennakko-olettamus, että jos itse kertoisin minun ja puolisoni saavan perheenlisäystä, ainakin tietyt ihmiset hämmästyisivät sitä, kummeksuisivat, ehkä paheksuisivat. Miten pohjimmiltaan sama uutinen, se että maailmaan on tulossa uusi, toivottu, rakastettu lapsi kahdelle onnelliselle vanhemmalle, voi toisaalla aiheuttaa suunnatonta onnea ja toisaalla aiheuttaa paheksuntaa ja kyseenalaistamista, että onko näillä vanhemmilla edes oikeutta saada lasta?
Minun äitini tietää Reetan ja minun hedelmöityshoidoista ja oli myös iloinen silloin, kun kerroin, että olemme aloittamassa hoidot klinikalla. Hän oli jo sitä ennen kannustanut meitä hankkimaan lapsia yhdessä, joten lapsenlapsi olisi hänelle kovin tervetullut. Olen kuitenkin ollut muutamaan otteeseen pettynyt äitiini. Kun kerroin hoitojen aloittamisesta ja siitä, että Reetaa hoidettaisiin ensimmäisenä, hänen vastauksensa oli, että kai me sitten seuraavaksi koitamme saada minut raskaaksi. Tätä hän on sanonut muutaman kerran ja se loukkaa minua paljon. Olen selittänyt hänelle aina vastaukseksi, että Reetan lapsi on meidän molempien yhteinen lapsi, yhtä paljon minun kuin Reetankin. En tällä hetkellä oikein tiedä, mitä äitini ajattelee tai miten hän kokisi sen, jos Reeta tulisi raskaaksi, mutta uskon ja haluan uskoa, että jos ja kun Reetan vatsa alkaisi kasvaa ja me alkaisimme hankkimaan vauvatarvikkeita ja puhumaan synnytyksistä ja vauvanhoidosta ja kaikesta muusta, mikä liittyy lapsen saamiseen, olisi äitini aivan yhtä innoissaan kuin jos se olisin minä, jonka vatsa olisi pyöristynyt. Puhumattakaan siitä, kun lapsi olisi tullut jo maailmaan! Ei suhde lapsenlapseen katso aina verisiteitä tai biologisia yhteyksiä, isäpuoleni silmäterä on minun siskoni 4-vuotias tytär, vaikka heillä ei ole minkäänlaista biologista sukulaisuutta. Olin äitini kommentissa pettynyt siihen, että hänelle oli merkitystä, kumpi lapsen synnyttää. Kuin hän väheksyisi äitiyttäni Reetan synnyttämää lasta kohtaan. Kuin Reeta olisi hankkimassa lasta, ja minä en laisinkaan.
Toivon, että äitini jo nyt ajattelee eri tavalla. Nämä kommentit tulivat hoitoja aloitellessamme, eikä hän ole maininnut mitään siihen suuntaan enää sen jälkeen. Aika useasti hän jaksaa kysellä, että miten meidän projektimme etenee ja huomaan kyllä, että hän toivoisi meiltäkin raskausuutisia. Niin toivoisin minäkin! Ja jaksan kuitenkin ajatella yhä positiivisesti sen suhteen, että Reetan olisi mahdollista tulla raskaaksi. Inseminaatiota on kokeiltu vasta kaksi kertaa, ja jo ennalta uumoilin, että raskaus ei varmaankaa ala niin helposti, että jo ensimmäisellä tai toisella kerralla tärppäisi. Reetalle optimistisuuden ylläpitäminen on hiukan haasteellisempaa, ymmärrän sen kyllä, sillä helpostihan sitä syyttelee itseään siitä, että raskaus ei onnistu. Mutta niihin asioihin ei voi juurikaan itse vaikuttaa… Jatkamme yrittämistä. Meillä on vielä aikaa yrittää Reetankin raskautta, vaikka 40-vuotispäivät onkin jo vietetty!
äitiys, lapset, perhe, raskaus, sosiaalinen vanhemmuus, vauvakuume, vauvauutiset