Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Uusi alku (ja hyvä mieli)

26.02.2013, minoi

Tilanne on nyt tämä: Reeta odottaa käyntiä gynekologian puolelle. Verikokeiden ja ultraäänen perusteella kyseessä on hankala endometrioosi, joka on tuhonnut munasarjojen toiminnan niin, että ovulaatio saattaisi tapahtua vain 2 kertaa vuodessa. Ilmeisesti muutokset munasarjoissa olivat endometrioomia, joista osa on nyt alkuvuonna puhjennut itsekseen ja pienentynyt. Mutta munasarjojen toiminta on jokatapauksessa huonoa.

Nyt olemme saaneet aikaa miettiä tätä kaikkea ja totutella ajatuksiin Reetan hoitojen lopettamisesta ja vastaavasti pohtia niiden aloittamista minulle. Ja yllättävän helposti pää pääsee mukaan ja ajatukset kirkastuu. Ensimmäinen päätöksemme oli, että vaihdamme hedelmöitysklinikkaa. Emme ole tyytyväisiä meitä hoitaneeseen lääkäriin monestakin syystä. Hän tuntui aina olevan jotenkin ”pihalla”, ei muistanut missä mennään ja mitä oli suunniteltu (eikä myöskään perehtynyt tietoihimme ennen vastaanottokäyntiä niin että olisi voinut olla edes vähän paremmin perillä tilanteesta). Lääkärimme työnkuva on hoitaa lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä, mutta kun hän totesi, että Reetalla on endometrioosia, hän jähmettyi täysin. Tilanne seisoi, odoteltiin ja ihmeteltiin ja sitten hän keksi lähettää Reetan gynekologian polille. Meille jäi tunne, että jos hän olisi toiminut heti, ehdottanut ivf-hoitoa tms, Reeta olisi saattanut tulla raskaaksi. Nyt odottelu ja ihmettely antoi endometrioosin jyllätä ja tuhota kaiken. Jossittelua, eikä asioita enää voi muuttaa. Mutta endometrioosi on kuitenkin yleisimpiä raskaaksi tulemisen esteitä, ihmettelen miten lapsettomuusongelmaisia hoitava lääkäri voi olla sen kanssa noin kahvilla. Ja kolmanneksi, hän ei osannut kertoa meille mitään selkeitä faktoja, esittää vaihtoehtoja mistä valita, perustella asioita. Maksoimme yksityiselle gynekologille siitä, että saisimme häneltä selkeämmän vastauksen kysymykseen, että kannattaako hoitoja enää jatkaa. Oman klinikkamme lääkäri levitteli käsiään, eikä ottanut kantaa mihinkään suuntaan. No, se siitä avautumisesta. Päätös vaihtaa klinikkaa oli varmaankin hyvä. 😉

Joten: Olemme nyt varanneet ajan toiselta hedelmöityshoitoklinikalta (onneksi asumme niin isossa kaupungissa, että on varaa valita). Menemme ensikäynnille ensi viikolla. Meillä molemmilla on hyvä mieli, odottava ja toiveikas. Ehdotus ensikäynnin varaamiseen tuli Reetalta, joten tiedän, että hänkin on valmis tähän ja haluaa tätä. Itselläni tuli aika samoihin aikoihin tunne, että mitä me tässä vielä odotellaan ja parin päivän kuluttua Reeta sanoi tuon lauseen ääneen. Aikaa kuluu, me molemmat vanhenemme koko ajan (itse täytän pian 32!), ja voi olla että prosessi kestää vielä pitkään ennen kuin tuloksia tulee. Haaveena on myös se 3 lasta, joten täytyy laittaa töpinäksi. 🙂

, , , , ,


2 vastausta

  1. minoi sanoo:

    Kiitos Nina terveisistäsi! Mukava kuulla muista samassa tilanteessa olevista pareista!

    Oikeassa olet noiden hoitojen rankkuudesta, elämä tuntuu olevan toisinaan ankaraa aikataulujen laskeskelua ja elämän yhteensovittamista kuukautiskierron mukaan. Ja kun hoidoissa on mukana isoja odotuksia ja myös niitä pettymyksiä, tehdään valintoja ja taas odotetaan, ei sekään ole helppoa varsinkin, jos suhteen toista osapuolta on vielä kyllästetty hormoneilla. 🙂 Mutta onnistunut lopputulos on kyllä sen arvoista!

    Olen kyllä tosi tyytyväinen, että päätimme nyt vaihtaa klinikkaa. Kommunikointi hoitavan lääkärin kanssa helpottui huomattavasti!

    Teille myös jaksamista hoitojen kanssa ja onnea jatkoon! 🙂

  2. Nina sanoo:

    Moi!
    Oon tässä lueskellut teidän hoitojen etenemistä ja päätin jättää terveiset. Kiva, kun kirjoitatte tätä blogia.
    Täällä myös minä käyn hoidoissa ja mukana kulkee kumppanini. Hoidoissa ollaan käyty viime vuodesta lähtien ja negaa vielä näyttää. Rankkoja hoidot ovat sekä fyysisesti että henkisesti. Lisäksi hirvittää kaikki kustannukset, kun korvauksia ei saa mistään. Meillä on aivan ihana klinikka Tampereella ja aivan yhtä ihana lääkäri, joka on koko ajan kartalla ja tekee päätökset hoidoista järkevästi ottaen huomioon fyysisen, psyykkisen ja rahallisen puolen. Toivottavasti saatte uuden klinikan kautta enemmän toivoa. Mulla ikää 35 joten ei kauheasti ehdi pitää pohdintataukoa 😉
    Toivon teille onnea jatkoon hoidoissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *